Oulussa on jo tovin käyty tiivistä keskustelua Oulu-brändistä, matkailusta, kaupungin markkinoinnista...
Steve Jobsin ja Steve Wozniakin perustama Apple oli 1980-luvulla Macintosheillaan, graafisella käyttöliittymällään ja Xerox PARCilta "lainatulla" hiirellään tietotekniikan edelläkävijä, joka oli ison sinisen (IBM) rinnalla se rento ja jännittävä vaihtoehto. Kauppa kävi kivasti ja orastavilla tietotekniikka-markkinoilla taivas oli rajana. Tulevaisuus näytti oikein valoisalta.
1985 Jobs sai valtataistelun jälkeen potkut perustamastaan yhtiöstä. Myöhemmin alkoi Applen alamäki, joka johti lähes yrityksen tuhoon. 90-luvun puolessavälissä Apple oli ongelmissa kaiken muun ohella nopeasti vanhenevan käyttöjärjestelmän kanssa. Oma kehitystyö uuden käyttiksen parissa takkusi pahasti, ja Apple lähti käyttöjärjestelmä-ostoksille. Muutaman vaihtoehdon joukosta päätettiin ostaa NeXT ja sen NeXTSTEP-käyttöjärjestelmä (tunnetaan nykyään OS X -nimellä). NeXTillä sattui olemaan ruorissa samainen Jobs, jolle aiemmin oli annettu kenkää Applelta. Jobs kuului kauppaan, ja mies palasi Applelle tittelillä interim CEO, jonka tärkein tehtävä oli paitsi selkeyttää tuotevalikoimaa, myös löytää firmalle kyvykäs toimitusjohtaja. Mies päätyi ehdottamaan itseään, johon johtokunta suostui.
Jobsin paluusta Applelle alkoi kultakausi, joka on edelleen meneillään. Mobiililaitteet, tietokoneet, käyttöjärjestelmät, ohjelmat, Apple Storet ja iTunes-viihde/sovelluskauppa tahkoavat puljulle rahaa vuosi vuodelta yhä ennätyksellisempää tahtia. Firman kassa on suurempi kuin Yhdysvaltojen. Apple vuorottelee markkina-arvoltaan maailman arvokkaimman yhtiön tittelistä Exxonin kanssa. Ja vuodesta 1997 tähän päivään tapahtunut noin 6700 %:n (ei, tuossa ei ole ylimääräistä nollaa) kurssinousu on suurimmalta osalta laitettu Jobsin piikkiin.
Onpa ruusuista? No ei. Applen suurimpia murheita on ollut vuodesta 2004 Jobsin sairastelut. Haimasyövän kanssa kamppailleen, nykyään äärimmäisen kuihtuneen toimitusjohtajan terveys on ollut suuri huolenaihe, ennen kaikkea sijoittajille. Kaikkien huulilla on pyörinyt kysymys "mitä tapahtuu Applelle Jobsin jälkeen?".
Vuoden 2011 alussa Jobs ilmoitti jäävänsä (jälleen) sairauslomalle, ja ilmoitti samalla operatiivisen johtajan Tim Cookin hoitavan Applen päivittäistä toimintaa. Cook on jo Jobsin aiemmilla sairaslomilla hoitanut menestyksekkäästi yrityksen luotsaamista. 24.8.2011 uutisoitiin sitten laajalti se, mitä oli jo pidempään odotettukin: Jobs ilmoitti luopuvansa toimitusjohtajan tehtävistä, ja suositteli seuraajakseen Cookia, johtajaohjelman mukaisesti. Samalla toivoi voivansa jatkaa Applen hallituksen puheenjohtajana. Hallitus nimitti Cookin uudeksi toimitusjohtajaksi, ja Jobsin hallituksen puheenjohtajaksi. Markkinat oli jo totutettu tilanteeseen vuosien aikana, ja osakkeen arvo tippui samana markkinapäivänä "ainoastaan" 5 %.
Se, että siirros tapahtuu hitaasti, on taatusti tarkkaan harkittu veto. Se, mikä tilanteesta tekee mielenkiintoisen, on ilmoituksen ajankohta. Miksi nyt?
Jos täytyy julkaista huonoja uutisia, niin niitä lykätään mahdollisimman pitkään, ja pidetään huolta siitä, etteivät huonot uutiset ole ainoa asia, josta puhutaan.
Jobsin aikana Applesta on tullut yritys, joka henkilöityy toimitusjohtajaan. Keulakuvan persoona ja ominaisuudet ovat lähes yhtä tärkeä asia, kuin yrityksen tuotteetkin. Uusi toimitusjohtaja Cook tarvitsee nyt nostetta, jotta markkinat luottavat siihen, että hienoja tuotteita tulee Jobsin jälkeenkin. Aikataulun mukaan uusi iPhone on tulossa, ja huhutaan jopa kahdesta uudesta mallista. iPhonen myötä tulee myös uusi mobiilikäyttöjärjestelmäversio, iOS 5. Enkä yhtään ihmettelisi, vaikka samalla julkaistaisi uusi iPad, kolme–neljä kuukautta aikataulusta edellä. Tiedä vaikka tulisi uusia Mac-mallejakin.
Äärimmäisen hiljaa asioistaan ennen virallisia julkistuksia pysyttelevä Apple tekee mestarillista työtä sen suhteen, mistä maailmalla puhutaan milloinkin. Enpä ihmettelisi vaikka Jobsin ilmoitusaikataulu olisi osa pörssikurssin maksimointia. Tai lähinnä sen putoamisen hallintaa.