Oulussa on jo tovin käyty tiivistä keskustelua Oulu-brändistä, matkailusta, kaupungin markkinoinnista...
Kalevaprintin järjestämässä Kuorotaistossa laulettiin KOVAA ja jopa kahdeksanäänisesti!
Pakkahuone ylsi hienosti toiseksi eli sai kunniamaininnan Kalevaprintin järjestämässä Kuorotaistossa. Tiukka kisa käytiin Oulun Kuusisaaressa 12.5. Pakkahuoneen porukkaa kuorossa oli 7, ja kahdeksantena äänenmuodostukseen osallistui myös kuoronjohtajaksi värvätty Rike Pietilä (MiracleSound). Kilpailubiisinä mylvimme ilmoille "Mä sanoin sulle terve vaan ja kuinkas sitten kävikään" -nimisen mainospotpurin, jossa käytiin läpi mm. Valion, Ajattaren, Valintatalon ja Fairyn klassikko-mainosralleja.
Valmistautumista taistoon vaikeutti työkiireiden lisäksi mm. islantilainen tuhkapilvi, jonka takia ensimmäisiä harjoituksia jouduttiin siirtämään (osa kuorosta jumitti Italiassa). Lopulta treenit onneksi saatiin hyvin käyntiin Riken ohjauksessa. Olimme kuulleet, että jotkut kuorot aikoivat laulaa jopa kaksiäänisesti, mutta meille se ei riittänyt: tiesimme pakkahuonelaisten musiikillisen lahjakkuuden tason niin huikeaksi, että esityksestä tulisi väkisinkin kahdeksanääninen. Haluammekin tässä samalla esittää pahoittelumme naapureille, jotka joutuivat tästä taide-elämyksestä osallisiksi sen kehityskaaren kaikissa vaiheissa. Pahoittelemme etenkin sitä vaihetta, kun volyymin määrä korvasi laadun (tätä periaatetta tosin noudatimme viimeiseen asti).
Tänään nautittiin koko porukalla karonkkalounas Hai Longissa ja kiiteltiin vielä kerran erinomaista kuoronjohtajaa, joka oli myös koostanut ja sovittanut kilpailubiisin. Niin tarttuvan arrin värkkäsikin, että varmaan vielä ensi talvenakin putkahtelee aika ajoin päähän soimaan: "Hintaa vertasin, valitsin uuden Tend-kilopaketin..."
Kaiken kaikkiaan älyttömän hauska yhteinen projekti - mitäs seuraavaksi keksittäis?

Rikelle kiitos ja Pakkahuoneen Kuorotaistossa saatu kunniakirja.

Rankat treenit takana, meininkiä luotu Kuorotaistossa ja nyt syödään!

Chiliä oli sopivasti tai sitten sitä lisättiin purkista.

Nam, kyllä maistui!